Kun rajoja ei tarvitse arvailla

Miksi BDSM voi tuntua autismikirjon ihmisestä turvalliselta?

Sain hiljattain toimittajalta kysymyksen siitä, kiehtovatko BDSM ja kink erityisesti neurokirjon ihmisiä. Kysymys jäi pyörimään mieleeni, sillä aihe on paljon monisyisempi kuin ensikuulemalta voisi ajatella.

BDSM saatetaan nähdä ulkopuolelta käsin kovana, rajuna tai jopa vaarallisena. Samaan aikaan sen sisältä voi löytyä jotakin, mikä monesta tavanomaiseksi mielletystä seksuaalisesta kohtaamisesta puuttuu: asioista puhutaan suoraan. Toiveet, rajat, roolit ja suostumus eivät jää oletusten varaan, vaan niistä sovitaan.

Voisiko juuri tämä selittää sen, miksi BDSM voi tuntua joistakin autismikirjon ihmisistä turvalliselta?

Mitä tutkimukset kertovat?

Tutkimus aiheesta on vielä melko vähäistä. Nykyisten tutkimusten perusteella näyttää kuitenkin siltä, että autistiset ihmiset ja ihmiset, joilla on paljon autistisia piirteitä, saattavat olla yliedustettuina ainakin joissakin kink-alakulttuureissa.

On tärkeää käyttää käsitteitä täsmällisesti. Neurokirjo on laaja kattokäsite, johon voidaan lukea autismin lisäksi esimerkiksi ADHD ja erilaisia oppimisen, hahmottamisen ja tiedonkäsittelyn erityispiirteitä. Tämänhetkiset tutkimukset koskevat pääasiassa autistisia ihmisiä ja autismipiirteitä. Niiden perusteella emme voi tehdä päätelmiä koko neurokirjosta.

Yksi kiinnostavimmista tutkimuksista on Liam Wignallin, Rachel Moseleyn ja Mark McCormackin tutkimus, johon osallistui 413 pup play -harrastajaa. Pup play on kink-alakulttuuri, jossa ihminen voi omaksua esimerkiksi koiran tai tämän ohjaajan roolin. Osallistujista 55,7 prosenttia ylitti autismipiirteitä kartoittavan AQ-S-seulan alemman raja-arvon ja 35,4 prosenttia korkeamman raja-arvon.

Luvut ovat huomattavan korkeita, mutta niitä täytyy tulkita varovasti. Seulontarajan ylittäminen ei tarkoita autismidiagnoosia. Lisäksi pup play edustaa vain yhtä melko erityistä kink-alakulttuuria. Tuloksia ei voida sellaisenaan yleistää kaikkiin BDSM:stä kiinnostuneisiin ihmisiin.

Amy Pearson ja Sophie Hodgetts puolestaan haastattelivat kuutta autistista aikuista heidän BDSM- ja kink-kokemuksistaan. Tutkimus oli pieni eikä se kerro ilmiön yleisyydestä. Se avaa kuitenkin jotakin hyvin olennaista siitä, miksi BDSM voi tuntua autistisesta ihmisestä merkitykselliseltä, turvalliselta ja nautinnolliselta.

Haastatteluissa nousi esille kolme vahvaa teemaa: turvallisuus ja ennakoitavuus, aistimusten tutkiminen sekä mahdollisuus irrottautua siitä, millaista seksuaalisuuden oletetaan olevan.

Kun toisen ajatuksia ei tarvitse lukea

Tavallisessa seksuaalisessa vuorovaikutuksessa on yllättävän paljon kirjoittamattomia sääntöjä. Oletamme helposti, että toinen ymmärtää katseesta, kosketuksesta, eleestä tai tunnelman muutoksesta, mitä haluamme ja mitä emme halua.

Mutta mitä tapahtuu, jos ihminen ei tunnista näitä vihjeitä nopeasti tai varmasti? Entä jos hän on koko elämänsä opetellut päättelemään muiden odotuksia ja toimimaan niiden mukaisesti?

Parhaimmillaan BDSM:ssä ei tarvitse arvailla.

Ennen kohtaamista voidaan keskustella siitä, mitä kumpikin haluaa, mitä ei halua ja mistä ei vielä tiedä. Voidaan sopia, millä sanalla tai eleellä pysähdytään, miten toiminnan aikana tarkistetaan toisen vointia ja mitä tapahtuu kohtaamisen jälkeen. Suostumus ei ole yksi alussa annettu lupa, vaan se elää koko tilanteen ajan.

Tällainen selkeys voi vähentää sosiaaliseen tulkintaan liittyvää kuormitusta. Ihmisen ei tarvitse yrittää lukea toisen ajatuksia eikä luottaa siihen, että toinen ymmärtää hänen ajatuksensa ilman sanoja.

Saattaa siis olla, ettei BDSM itsessään kiehdo autistista ihmistä enemmän kuin muitakaan. Ehkä sen ympärille parhaimmillaan rakentunut suoran kommunikaation kulttuuri tekee siitä helpommin lähestyttävän.

Hallittu tapa luopua kontrollista

BDSM:ssä vallan luovuttaminen voidaan nähdä ulkopuolelta käsin kontrollin menettämisenä. Kokemus voi kuitenkin olla aivan päinvastainen.

Kun rajat, roolit ja keskeyttämisen mahdollisuus on sovittu tarkasti, kontrollista voidaan luopua hetkeksi turvallisesti. Ihmisen ei tarvitse samanaikaisesti tulkita tilannetta, tehdä jatkuvasti päätöksiä tai miettiä, mitä hänen odotetaan seuraavaksi tekevän.

Joillekin tämä voi tarjota harvinaisen mahdollisuuden laskea suojaukset hetkeksi alas. Ei tarvitse suorittaa, ohjata eikä yrittää näyttää oikeanlaiselta. Saa olla sovitussa roolissa ja keskittyä siihen, mitä kehossa tapahtuu juuri nyt.

Luovuttaminen ei silloin tarkoita oman tahdon katoamista. Päinvastoin: se perustuu siihen, että oma tahto, rajat ja oikeus keskeyttää on tunnistettu ja tehty näkyviksi.

Aistimukset voivat jäsentää kehoa

Autismikirjoon liittyy usein tavallisesta poikkeavaa aistitiedon käsittelyä. Joku on hyvin herkkä kosketukselle, äänille, valolle tai tuoksuille. Toinen kaipaa voimakkaampia aistimuksia tunteakseen kehonsa selkeästi. Sama ihminen voi myös olla yhdelle aistimukselle herkkä ja hakea toista voimakkaasti.

BDSM voi tarjota mahdollisuuden tutkia aistimuksia tietoisesti ja hallitusti. Sitominen, liikkeen rajaaminen, syvä paine, tietyt materiaalit tai voimakas kosketus voivat joillekin ihmisille rauhoittaa hermostoa ja auttaa pysymään yhteydessä kehoon.

Toiselle samat asiat voivat tuntua täysin sietämättömiltä. Autismikirjo ei kerro valmiiksi siitä, mistä ihminen nauttii. Siksi tärkeintä on kysyä eikä olettaa.

BDSM:ään voi liittyä myös kipua, mutta kivun hakeminen ei aina tarkoita halua kärsiä. Hallittu ja itse valittu voimakas aistimus on eri asia kuin tahaton kipu tai väkivalta. Se voi rajata huomion yhteen selkeään kokemukseen ja hiljentää hetkeksi kaiken muun kuormituksen.

Tämä ei tee BDSM:stä hoitoa tai terapiaa. Kokemuksella voi silti olla ihmiselle rauhoittava, vapauttava tai omaa kehoa jäsentävä merkitys.

Lupa olla seksuaalisesti omalla tavallaan

Moni autismikirjon ihminen on oppinut jo varhain tarkkailemaan muita ja mukauttamaan omaa käyttäytymistään ympäristön odotuksiin. Tätä kutsutaan usein maskaamiseksi.

Maskaaminen voi ulottua myös seksuaalisuuteen. Ihminen voi opetella, millaista seksin ajatellaan olevan, kuinka usein sitä pitäisi haluta, miten tilanteessa pitäisi käyttäytyä ja miltä nautinnon pitäisi näyttää. Hän voi näyttää ulospäin seksuaalisesti ”toimivalta” ja olla samalla täysin irrallaan omista tarpeistaan.

Joskus ihminen on omaksunut hyvin kirjaimellisen säännön: parisuhteeseen kuuluu seksi. Silloin hän saattaa suostua, koska ajattelee niin kuuluvan tehdä, ei siksi että itse haluaisi.

Kink-yhteisössä normista poikkeaminen voi olla valmiiksi hyväksytympää. Seksuaalisuuden ei tarvitse edetä yhden tutun käsikirjoituksen mukaan. Ihminen voi olla dominoiva, alistuva, molempia tai ei kumpaakaan. Kohtaaminen voi olla seksuaalinen, aistillinen, leikillinen, kehollinen tai näiden yhdistelmä. Kaiken ei tarvitse edes tähdätä yhdyntään tai orgasmiin.

Tällainen tila voi antaa luvan kysyä ensimmäistä kertaa: Mitä minä todella haluan? Miltä tämä tuntuu minun kehossani? Mitä tekisin toisin, jos minun ei tarvitsisi näyttää kenellekään normaalilta?

BDSM ei ole automaattisesti seurausta traumasta

Kink-mieltymyksiä on pitkään yritetty selittää traumalla, häiriöllä tai poikkeavuudella. Ihmiseltä on saatettu kysyä, mitä hänelle on tapahtunut, ennen kuin on kysytty, mitä tämä mieltymys hänelle merkitsee.

Traumalla voi olla yhteys joidenkin ihmisten seksuaalisuuteen, mutta kaikkea BDSM:ää ei voida selittää traumalla. Suostumuksellinen kink voi olla terve, nautinnollinen ja merkityksellinen osa aikuisen seksuaalisuutta. Se ei itsessään ole ongelma, eikä sitä tarvitse hoitaa pois.

Samaan aikaan trauma voi vaikuttaa siihen, miten ihminen tunnistaa vaaran, käyttää valtaa, mukautuu tai puolustaa rajojaan. Silloin näitä asioita on tärkeää tutkia turvallisesti ja syyllistämättä. Tavoitteena ei ole arvioida, onko mieltymys oikea tai väärä, vaan selvittää, voiko ihminen toteuttaa sitä vapaasta tahdostaan, turvallisesti ja omia sekä toisten rajoja kunnioittaen.

Turvasana ei yksin takaa turvallisuutta

BDSM-yhteisöjen suostumuskäytännöistä on paljon opittavaa, mutta yhteisöä ei pidä romantisoida automaattisesti turvalliseksi.

Autismikirjon ihmisellä voi olla vaikeuksia huomata kehonsa viestejä riittävän nopeasti. Hän saattaa tunnistaa rajansa vasta tilanteen jälkeen. Miellyttämistaipumus, maskaaminen, jähmettyminen tai aikaisemmat kokemukset voivat vaikeuttaa keskeyttämistä, vaikka turvasana olisi sovittu.

Myös sovittu rooli voidaan ottaa liian kirjaimellisesti. Jos ihminen ajattelee, että alistuvan kuuluu totella, hänen voi olla vaikea tunnistaa, että oikeus pysähtyä säilyy koko ajan. Alistuminen ei koskaan poista itsemääräämisoikeutta.

Siksi suostumuksen pitäisi näkyä käytännössä. Sanallisen turvasanan rinnalle voidaan sopia ei-sanallinen keskeyttämismerkki. Toiminnan aikana voidaan tehdä aktiivisia tarkistuksia ja pitää ennalta sovittuja taukoja. Hiljaisuutta, passiivisuutta tai tottelemista ei saa tulkita automaattisesti suostumukseksi.

Myös jälkihoidolla on merkitystä. Kohtaamisen jälkeen voidaan tarvita rauhaa, läheisyyttä, omaa tilaa, lämpöä, ruokaa, juomista tai keskustelua. Kokemukseen on hyvä palata myöhemmin, sillä joskus vasta seuraavana päivänä huomaa, tuntuiko jokin lopulta hyvältä vai ylittikö se oman rajan.

Mitä kaikki seksuaalinen vuorovaikutus voisi oppia kinkiltä?

Minusta tämän aiheen kiinnostavin kysymys ei lopulta ole se, miksi autistiset ihmiset olisivat kiinnostuneita BDSM:stä.

Kiinnostavampi kysymys on, miksi niin sanotussa tavallisessa seksissä jätetään niin paljon arvailun, vihjeiden ja oletusten varaan.

Kink-kulttuurin parhaista käytännöistä olisi opittavaa kaikessa seksuaalisessa vuorovaikutuksessa. Omista toiveista voidaan puhua ennen kosketusta. Suostumusta voidaan tarkistaa myös kesken tilanteen. Mielen saa muuttaa. Kehon erilaiset reaktiot voidaan hyväksyä ilman häpeää, eikä nautinnon tarvitse näyttää kaikilla samanlaiselta.

Kenenkään ei pitäisi joutua suostumaan siksi, että seksi kuuluu hänen mielestään parisuhteeseen. Kenenkään ei myöskään pitäisi joutua arvaamaan, onko toinen edelleen mukana ja haluaako hän jatkaa.

Autismikirjo ei tee ihmisestä automaattisesti kinkyä. Autistinen ihminen voi haluta seksiä paljon, vähän, vaihtelevasti tai ei lainkaan. Hän voi olla kiinnostunut BDSM:stä tai kokea sen täysin vieraaksi. Diagnoosi ei kerro ihmisen seksuaalisuudesta valmista tarinaa.

Ehkä meidän ei siis pitäisi kysyä vain, miksi BDSM kiehtoo joitakin autistisia ihmisiä. Voisimme kysyä myös, millaisia mahdollisuuksia ihmiselle avautuu silloin, kun hänen ei enää tarvitse yrittää mahtua muiden määrittelemään seksuaalisuuteen.

Kun rajoja ei tarvitse arvailla, omakin halu voi viimein tulla näkyväksi.

Lähteitä ja lisälukemista:

Wignall, L., Moseley, R. & McCormack, M.: Autistic Traits of People Who Engage in Pup Play: Occurrence, Characteristics and Social Connections

Pearson, A. & Hodgetts, S.: ”Comforting, Reassuring, and…Hot”: A Qualitative Exploration of Engaging in BDSM and Kink from the Perspective of Autistic Adults⁠

Sexual Health Alliance: Exploring the Overlap Between Kink and Neurodivergence⁠

© 2026 BelAmor | Tietosuojaseloste
www-sivut: Tietotekniikka Haatanen